Tanja Huisman

Lintu Valkoinen AlbumPurchased

Lintu Valkoinen on Tanja Huismanin esikoislevy. Levy ja sen kappaleet on tehty kunnianosoituksena Tanjan isälle, trumpettitaiteilija Kari Huismanille. Muusikon tyttärenä elämä pyöri vahvasti tanssimusiikin tahdissa ja vaikka Tanja vuosikymmeniä taisteli musiikin tekoa vastaan, tiesi isä asiat paremmin. Yhdessä setänsä Kai ”Nakke” Kalteisen kanssa alkoi lopulta tapahtua. Tanja sanoitti ja Nakke sävelsi ja uusia lauluja syntyi nopeaan tahtiin. Kari Huismanin sanoittamaa ja säveltämää nimikkokappaletta ”Lintu valkoinen” lukuun ottamatta kaikki laulut on tehty itse. Sanoituksissa korostuvat vahvat tunteen ja elämäntarinat. Monet ovat kokeneet laulujen kertovan juuri hänestä ja koskettaneet oman elämän eri vaiheissa. Tämä on antanut sanoittajalle voimaa ja rohkeutta kirjoittaa lisää ja syvemmin. Levytys on tehty yhteistyössä Kari ”Kuja” Salmen sekä loistavien lahtelaisten muusikoiden kanssa. Tanssimusiikki virtaa Tanjan ja Naken suonissa jo kolmannessa sukupolvessa ja musiikin teko on osa heidän elämää. Tämä välittyy sävellysten ja sanoitusten kautta myös kuuntelijoille.
1. Lintu valkoinen 00:04:18 1.00 USD
Main artist Tanja Huisman
Composer Kari Huisman
Author Kari Huisman
Performers Kuja Salmi | Hannu Kilkki | Timo Hiipakka | Jakke Kauppinen | Nakke Kalteinen
Arrangers Nakke Kalteinen
Producers Petteri Torvi
Publishers Musakonttori
2. Jäädä vai lähteä 00:03:09 1.00 USD
Main artist Tanja Huisman
Composer Nakke Kalteinen
Author Tanja Huisman
Performers Kuja Salmi | Hannu Kilkki | Timo Hiipakka | Jakke Kauppinen | Nakke Kalteinen
Arrangers Nakke Kalteinen
Producers Petteri Torvi
Publishers Musakonttori
3. Ruskan hohteen maa 00:03:38 1.00 USD
Main artist Tanja Huisman
Composer Nakke Kalteinen
Author Tanja Huisman
Performers Kuja Salmi | Hannu Kilkki | Timo Hiipakka | Jakke Kauppinen | Nakke Kalteinen
Arrangers Nakke Kalteinen
Producers Petteri Torvi
Publishers Musakonttori
4. Sanaton hetki 00:02:55 1.00 USD
Main artist Tanja Huisman
Composer Nakke Kalteinen
Author Tanja Huisman
Performers Kuja Salmi | Hannu Kilkki | Timo Hiipakka | Jakke Kauppinen | Nakke Kalteinen
Arrangers Nakke Kalteinen
Producers Petteri Torvi
Publishers Musakonttori
5. Me yhdessä ikuisesti 00:02:05 1.00 USD
Main artist Tanja Huisman
Composer Nakke Kalteinen
Author Tanja Huisman
Performers Kuja Salmi | Hannu Kilkki | Timo Hiipakka | Jakke Kauppinen | Nakke Kalteinen
Arrangers Nakke Kalteinen
Producers Petteri Torvi
Publishers Musakonttori
6. Vei Rooma mun rakkauden 00:04:00 1.00 USD
Main artist Tanja Huisman
Composer Nakke Kalteinen
Author Tanja Huisman
Performers Kuja Salmi | Hannu Kilkki | Timo Hiipakka | Jakke Kauppinen | Nakke Kalteinen
Arrangers Nakke Kalteinen
Producers Petteri Torvi
Publishers Musakonttori
7. Rakkauden tiellä 00:03:42 1.00 USD
Main artist Tanja Huisman
Composer Nakke Kalteinen
Author Tanja Huisman
Performers Kuja Salmi | Hannu Kilkki | Timo Hiipakka | Jakke Kauppinen | Nakke Kalteinen
Arrangers Nakke Kalteinen
Producers Petteri Torvi
Publishers Musakonttori
8. Tämä hetki on meidän 00:03:16 1.00 USD
Main artist Tanja Huisman
Composer Nakke Kalteinen
Author Tanja Huisman
Performers Kuja Salmi | Hannu Kilkki | Timo Hiipakka | Jakke Kauppinen | Nakke Kalteinen
Arrangers Nakke Kalteinen
Producers Petteri Torvi
Publishers Musakonttori
9. Ei määrätä voi elämää 00:02:42 1.00 USD
Main artist Tanja Huisman
Composer Nakke Kalteinen
Author Tanja Huisman
Performers Kuja Salmi | Hannu Kilkki | Timo Hiipakka | Jakke Kauppinen | Nakke Kalteinen
Arrangers Nakke Kalteinen
Producers Petteri Torvi
Publishers Musakonttori
10. Rakkauden pelipöytä 00:02:48 1.00 USD
Main artist Tanja Huisman
Composer Nakke Kalteinen
Author Tanja Huisman
Performers Kuja Salmi | Hannu Kilkki | Timo Hiipakka | Jakke Kauppinen | Nakke Kalteinen
Arrangers Nakke Kalteinen
Producers Petteri Torvi
Publishers Musakonttori
11. Vahva aikuinen 00:04:08 1.00 USD
Main artist Tanja Huisman
Composer Nakke Kalteinen
Author Tanja Huisman
Performers Kuja Salmi | Hannu Kilkki | Timo Hiipakka | Jakke Kauppinen | Nakke Kalteinen
Arrangers Nakke Kalteinen
Producers Petteri Torvi
Publishers Musakonttori
12. Tanssilava 00:03:18 1.00 USD